Toimintasuunnitelma
Toimintasuunnitelma 2022
Yleistä Vuonna 2022 yhdistyksen toimintaa jatketaan pääosin samoin kuin edellisinä vuosina. Kokoonnutaan kuukausikokouksiin, tehdään luontoretkiä, teatteri- taidenäyttely- ja konserttimatkoja.
Järjestötoiminta
Omat sääntömääräiset kevät- ja syyskokoukset pidetään aikataulujen mukaisesti. Pyritään osallistumaan piirin ja liiton kokouksiin ja koulutuksiin.
Jäsentilaisuudet
Omat kuukausikokoukset pidetään kuukauden viimeisenä keskiviikkona.
Jäsenasiat
Uusia jäseniä pyritään hankkimaan toimintaan mukaan.
Kerhotoiminta
Muistin virkistystoimintaa ylläpidetään kuukausikokouksissa.
Harrastus- ja virkistystoiminta
Pyritään tekemään luontoretkiä. Teatteri- ja konserttimatkoja järjestetään ja osallistutaan Senioriopettajien kanssa yhteisiin matkoihin. Muistetaan merkkipäiviä viettäviä jäseniä. Osallistutaan Keuruun Senioreiden kanssa joululounaalle. Petäjäkodin kuntosalia käytetään kunnon ylläpitämiseen.
Tiedottaminen
Yhdistyksen toiminnasta tiedotetaan omilla jäsentiedotteilla, kokouksissa, yhdistyksen facebook- ja kotisivulla ja Petäjävesi-lehdessä.
Suhteet muihin eläkejärjestöihin
Edustajamme osallistuvat Eläkejärjestöjen neuvottelukunnan kokouksiin ja sen järjestämiin tilaisuuksiin. Edustajamme on myös mukana Petäjäveden Vanhusneuvoston toiminnassa.
Talous Yhdistyksemme rahantuotto tulee muodostumaan kokouksien kahvirahoista ja jäsenmaksujen osuuksista.